Kokemuksia
Asiakaskokemuksia ja onnistumistarinoita
Asiakaskokemuksia ja onnistumistarinoita
Parasta palautetta työstäni on nähdä asiakkaiden onnistuvan. Lue, mitä mieltä he ovat olleet valmennuksesta. He kertovat omin sanoin saavuttamistaan tuloksista sekä fiiliksistään. Asiakkaat ovat ehdottomasti paras anti työssäni!
Kuva: Sanna Hillberg
#kiittikoutsi @tanjapetman että
– olet uskonut minuun myös vaikeina hetkinä.
– olet saanut minut tekemään asioita, joihin en aiemmin ajatellut pystyväni.
– opastanut minua tulemaan entistä vahvemmaksi.
– vastannut kysymyksiini ja epäilyihini rohkaisevalla asenteella.
– vaatinut minulta vähitellen enemmän ja saanut minut luottamaan, että paperilla vaativalta näyttävä tehtävä on ollut vallan mahdollinen suorittaa.
– yhdistänyt sujuvasti eri lajit, koska en osaa päättää, mihin haluaisin keskittyä 🙂
Matka jatkuu 🙂
En tiedä, pystynkö edes sanallisesti ilmaisemaan sitä, miten positiiviselta kaikki asiat tuntuvat.
Treenaaminen oli aiemmin uuvuttavaa, eikä tuloksia syntynyt. Keho oli mennyt säästöliekille liian vähäisen syömisen vuoksi.
Onneksi sain itsestäni irti ja otin Tanjaan yhteyttä.
Tanjan yksilöllisellä ja kannustavalla valmennuksella aloitin treenit ja sain ohjeet terveelliseen ruokavalioon, jota on helppo noudattaa.
Tuloksia on tullut jo kahdessa kuukaudessa ja motivaatio treenaamiseen on kasvanut.
Olen Tanjan avulla pystynyt saavuttamaan asioita, joita en aiemmin uskonut mahdolliseksi. Kiitos!
Ajattelin kirjoittaa lyhyesti ajatuksia, kun on vähän aikaa saatu harjoittelua alle..
Olin ensin aika skeptinen, kun kuulin että puoliso oli varannut ajan meille PT-harjoitteluun. Kuitenkin heti ensimmäisen kerran jälkeen mieleni muuttui.
Yleensä kuntosaliohjaajat toteavat vain selkä suoraksi jne. Sinä olet oikeasti antanut ja saanut perille tekniikkaa. Omaan harjoitteluun on tullut sitä kautta mielenkiintoa ja tavoitteellisuutta.
Jokaisen käyntikerran jälkeen on ollut itsellä positiivinen tunne. Myöskin tuloksia on tullut melko nopeasti.
Kiitokset siis sinulle!
Tämä 10 kerran treenaus on ollut parasta mitä pitkään aikaan olen hyvinvointini eteen tehnyt.
Tavoitteet on saavutettu sekä lihaskunnon että painon suhteen. Laskin, että oman puntarin mukaan olen laihtunut 7,3 kiloa.
Ei voi sanoa mikä olisi ollut parasta. Parasta on ollut kaikki.
Kuntosalilla olet jaksanut kannustaa, tsempata ja ohjata oikeaan suuntaan.
Olen tavattoman iloinen jalkojen lihasvoiman ja tasapainon paranemisesta. En olisi uskonut, että voin vielä parantaa jalkojen toimintakykyä. Kotijumppakin toimii kepin ja kuminauhan avulla.
Ruokavaliota on helppo ja mukava noudattaa. Herkkujakin sain jouluna syödä:)
Diabeetikkona on ollut aivan ekstraa, että olen saanut vähentää insuliinimäärää. Tavoitteena on sen poisjättäminen parin vuoden sisällä.
Olo on kaikin puolin parantunut, väsymys vähentynyt ja unen laatu parantunut.
Alku-ja loppumittaukset ovat tarpeellisia, niiden avulla voi seurata kehittymistä. Ja tuo kaamea kapistus – vaaka, on nyt maanantaiystäväni.
Kiitos, Tanja, hienosta työstä. Aion suositella persoonallista treeniäsi kaikille!
Ruokavalio ja treenit suunniteltiin minulle yksilöllisesti.
Tanja ohjaa treeneissä ihanan positiivisella, mutta silti (hyvällä tavalla) jämptillä ja vaativalla asenteella.
Tuntuu että omia tarpeitani todella kuunneltiin ja sain sellaista ohjausta ja tukea mitä tarvitsin.
Nyt tälläkin sohvaperunalla on Tanjan ansiosta vihdoin iskenyt treenivaihde silmään ja haluan ylittää itseni jokaisella treenikerralla.
Vuosien salilla käymisen jäljiltä tulokset olivat pysähtyneet junnaamaan paikallaan. Oli olkapäävaivaa yms.
Tanjalla on innostava asenne ja ammattimainen opastus. Tulokset lähtivät nopeasti uuteen nousuun.
Harjoitteluun otettiin treenien lisäksi mukaan paljon huoltavia apuliikkeitä ja venyttelyä. Olkapäävaivatkin hävisivät.
Nykyään on vaan mahtavaa mennä salille. Harjoitusohjelmat on tehty juuri minulle. Minun oman kuntotasoni pohjalta.
PS. Tanjaa ei voi huijata, jos on jättänyt treenit väliin. Edestään löytää jos on laiskotellut 🙂
Uskaltauduin testaamaan, miten etävalmennus toimisi minulle.
Jonkin verran minulla oli jo kuntosalitaustaa pohjalla. En kuitenkaan löytänyt motivaatiota itsekseni.
Tanjan treeniohjelmien noudattaminen, tekniikkaneuvot ja tsempit tekivät ihmeitä!
Nopeasti huomasin muutoksen. Tavoitteellisemman harjoittelun kautta motivaatiokin löytyi. Kuntosalille oli taas kiva mennä.
Tuloksia rupesi näkymään ja tuntumaan. Voimatasotkin kasvoivat.
Ruokapuoli käytiin myös yhdessä läpi. Sekin oli helppo yhdistää omaan arkeen ja harjoitteluihin. Eteenpäin siis!
Kiitos, Tanja!
Kannustavaa ja positiivista ohjausta.
Treenit oli tehokkaat ja yksilölliset.
Löysin itsestäni ”uusien” lihasten lisäksi myös voimaa ja kestävyyttä Tanjan avulla.
Pystyin ohjauksessa paljon parempiin suorituksiin kuin oletin itsestäni ja sain ylitettyä itseni joka kerta.
Ruokavalio tehtiin yksilöllisesti omia toiveita kuunnellen.
Tavoitteeni oli pudottaa maltillisesti painoa ja kiinteytyä.
Tanjan ruokavalio- ja treeniohjeita tunnollisesti seuraamalla innostus kuntosaliharjoitteluun kasvoi ja tuloksia alkoi näkyä ja tuntua!
Niin saatiin vanhasta jumppaharrastajasta leivottua salikissa 🙂